Kirja-arvostelut
 
Puistojen Oulu   

Puistojen Oulu


Kaarina Niskala Lassi Kalleinen

Sidottu. Studio Ilpo Okkonen oy 2008.
ISBN 9789525109245







Kustantamon esittely

Puistojen Oulu on ainutlaatuinen teos, joka kertoo Oulun kaupungin keskustan puistoista. Ne ovat rakennetun ympäristön vihreitä keitaita ja miellyttäviä leikki- ja oleskelupaikkoja. Kirja toimii sekä kauniina kuvateoksena että erinomaisena Oulun puistojen historia- ja kasvioppaana.

Oulujoen suisto saarineen ja Kaupunginojan varsi nauhamaisine puistovyöhykkeineen antavat ilmeen Oulun kaupunkikuvalle. Näitä laajoja puistoalueita täydentävät ruutukaava-alueen puistokorttelit, jotka ovat muodostuneet palotontista ja entisistä toreista sekä uusien asuntoalueiden yhteyteen rakennetuista omaleimaisista puistoista.

Puistojen Oulu -kirjassa esitellään Oulun keskusta-alueen 18 puistoa ja kerrotaan niiden historiallisista vaiheista, taideteoksista ja kasvillisuudesta. Teoksessa valotetaan puistojen kehitystä aina 1700-luvulta lähtien. Puistoja on suunniteltu ja hoidettu kulloinkin vallalla olleiden ihanteiden ja mieltymysten mukaan. Oulun puistoissa voikin aistia tyylipiirteitä muotopuistoista modernin muotokielen omaaviin puistoihin.

Kirjaan on koottu perustiedot Oulun puistojen kasveista, jotka ovat kullekin puistolle tyypillisiä tai pohjoisissa oloissa kasvavia harvinaisuuksia. Kirjan kuvituksena on käytetty historiallisia maalauksia ja vanhoja mustavalkoisia valokuvia sekä uusia värivalokuvia kasveista ja puistonäkymistä



Lisää kirjoja kirjoittajilta

Vastaavia kirjoja

Arvostele kirja

Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.

Puistojen Oulu



Arvosanasi:  1 2 3 4 5

Anna kirja-arvostelullesi otsikko (väh. 2 sanaa):



Kirjoita kirja-arvostelusi alla olevaan tilaan (kork. 1000 sanaa):



Kirja-arvostelun kieli: 

Nimesi (Ei pakollinen):



Sähköpostiosoitteesi (osoitetta ei näytetä, käytetään vain varmistusta varten):







Puistojen Oulu Kirja-arvostelusi julkaistaan 5-7 työpäivän sisällä.

Puistojen Oulu Kirja-arvosteluja, jotka eivät ole ohjeidemme mukaisia, ei julkaista.







Kirja-arvostelut » Puistojen Oulu
Puistojen Oulu
Puistojen Oulu
  
Kirjaluokat

Filosofia, Psykologia & Rajatieto

Historia

Kaunokirjallisuus

Luonnontieteet & Matematiikka

Maantiede & Matkat

Taiteet & Liikunta

Tekniikka & Teollisuus

Uskonto

Yhteiskunta

Yleisteokset, Kirja-ala & Kirjastotoimi





Kirja-arvostelut | Kysymykset & tuki | Tietoa meistä


Bokrecensioner Boganmeldelser Bokanmeldelser Kirja-arvostelut Critiques de Livres Buchrezensionen Critica Literaria Book reviews Book reviews Recensioni di Libri Boekrecensies Critica de Libros
Kirja-arvostelut