Kirja-arvostelut
 
Yhden Yön tarina   

Yhden Yön tarina


Olli Lindholm Ilpo Rantanen

Nidottu. Wsoy 2007.
ISBN 9789510328538







Kustantamon esittely

Uusilla kuvilla ja tuoreilla kuulumisilla päivitetty Yö-yhtyeen tarina Olli Lindholmin silmin ensimmäisestä hitistä viime vuosien suursuosioon saakka.

"Kirja on kirjoitettu totuudella, sydänverellä. HIENOA!" "Olin päässyt peräti toiselle sivulle kun alkukirjoituksessa jo tuli itku... Yhden Yön tarina on mielestäni maailman paras kirja." "Kirja oli erittäin koskettava ja aivan LOISTAVA." "Kirja antaa VOIMAA ja ROHKEUTTA muillekin." "Kiitos kun kerroit tarinan meille."

Tässä jäävuoren huippua palautteesta, jota Yhden Yön tarina sai ilmestyessään vuonna 2003. Tämä on teoksen uusi, täydennetty pokkaripainos: uutta tekstiä, uusia kuvia, Yön ja Olli Lindholmin tuoreimmat kuulumiset.

Oli järjettömän hauskoja hetkiä, rajatonta onnentunnetta, mutta myös pettymyksiä, ahdistusta ja surua.

Yö kohosi Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon vuonna 1983 kappaleillaan Likaiset legendat I ja Särkynyt enkeli. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Yöllä on takanaan useita menestyslevyjä sekä tuhansia keikkoja kaikkialla Suomessa. Vuosiin mahtuu vaikeita miehistönvaihdoksia ja aikoja, jolloin bändi on ollut lähellä tiensä päätä.

Kriisi ohi. Kaikki hyvin? Ei. Miksi ei?

Yhden Yön tarinan kertoo Olli Lindholm, ainoa alkuperäisestä kokoonpanosta tähän päivään saakka jatkanut jäsen. Hän valottaa Yön laulujen syntyhistoriaa, kertoo lämpimästi yhtyeen tärkeistä hetkistä, mutta puhuu myös rehellisesti rokkitähden, perheenisän ja työmiehen elämän yhteentörmäyksistä.

Synkkiä ajatuksia ja hauskoja kommelluksia - Olli

Teos on saatavana myös äänikirjana, jossa on mukana monenlaista lisämateriaalia



Lisää kirjoja kirjoittajilta


Vastaavia kirjoja

Arvostele kirja

Kirjoita kirja-arvostelu ja kerro mielipiteesi muille. Yritä keskittyä kirjan sisältöön. Katso ohjeistamme lisätietoja.

Yhden Yön tarina



Arvosanasi:  1 2 3 4 5

Anna kirja-arvostelullesi otsikko (väh. 2 sanaa):



Kirjoita kirja-arvostelusi alla olevaan tilaan (kork. 1000 sanaa):



Kirja-arvostelun kieli: 

Nimesi (Ei pakollinen):



Sähköpostiosoitteesi (osoitetta ei näytetä, käytetään vain varmistusta varten):







Yhden Yön tarina Kirja-arvostelusi julkaistaan 5-7 työpäivän sisällä.

Yhden Yön tarina Kirja-arvosteluja, jotka eivät ole ohjeidemme mukaisia, ei julkaista.







Kirja-arvostelut » Yhden Yön tarina
Yhden Yön tarina
Yhden Yön tarina
  
Kirjaluokat

Filosofia, Psykologia & Rajatieto

Historia

Kaunokirjallisuus

Luonnontieteet & Matematiikka

Maantiede & Matkat

Taiteet & Liikunta

Tekniikka & Teollisuus

Uskonto

Yhteiskunta

Yleisteokset, Kirja-ala & Kirjastotoimi





Kirja-arvostelut | Kysymykset & tuki | Tietoa meistä


Bokrecensioner Boganmeldelser Bokanmeldelser Kirja-arvostelut Critiques de Livres Buchrezensionen Critica Literaria Book reviews Book reviews Recensioni di Libri Boekrecensies Critica de Libros
Kirja-arvostelut